Uutiset YLE Oulu

Mikä ihmeen palautuskeskus? – 5 kysymystä kansliapäällikölle

Keskustelu palautuskeskuksista on virinnyt jälleen Turun viime perjantaisen puukotusiskun jälkeen, kun tekijäksi paljastui kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut Marokon kansalainen.

Ratkaisuksi kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden maastapoistamiseen on esitetty palautuskeskusta.

Yle esitti kansliapäällikkö Päivi Nergille viisi kysymystä, mistä palautuskeskuksissa olisi kyse.

Kuka palautuskeskukseen voitaisiin sijoittaa?

Periaatteessa kuka tahansa, joka on turvapaikkaprosessissa. Ei ole olemassa juridista estettää sijoittaa sinne esimerkiksi heitä, joiden valituksia vielä käsitellään oikeudessa.

Tähän asti keskustelussa on lähdetty siitä, että keskukseen sijoitettaisiin kielteisen lainvoimaisen turvapaikkapäätöksen saaneita henkilöitä. Heitä on Suomessa noin 1 400.

Kuinka tiukasti kielteisen päätöksen saaneen turvapaikanhakijan liikkumista voidaan rajoittaa?

Henkilö voidaan määrätä asumaan tietyssä paikassa ja ilmoittautumaan poliisille määräajoin. Mutta henkilöä ei voi määrätä pysymään neljän seinän sisällä.

Säilöönotettujen liikkumista voidaan rajoittaa vielä tiukemmin, mutta siihen on laissa omat kriteerinsä.

– Suomen laki ei salli sellaista palautuskeskusta, jossa lainvoimaisen kielteisen päätöksen saaneet turvapaikapaikanhakijat ovat suljettujen ovien takana ja koko ajan valvotuissa olosuhteissa, Nerg sanoo.

Palautuskeskukissa henkilöt olisivat valvotummissa olosuhteissa poliisin ilmoittautumisvelvollisuuden piirissä, mutta vapaita liikkumaan. Valvonnan organisointi olisi myös iso resurssikysymys.

Kuka päättää, perustetaanko Suomeen palautuskeskus?

Perustamispäätöksen voisi periaatteessa tehdä maahanmuuttovirasto yhdessä poliisin kanssa. Kyse on kuitenkin rahasta, joten viime kädessä hallitus päättää, perustetaanko keskusta.

Jos palautuskeskus päätetään perustaa, kuinka pian se olisi toiminnassa?

Keskus on hyvinkin nopeasti perustettavissa, koska se voi olla yksi olemassa olevista vastaanottokeskuksista.

Nerg arvioi, että kyse olisi "viikkojen työstä".

Jos keskus perustettaisiin niin todennäköisesti se olisi jompikumpi valtion kahdesta vastaanottokeskuksesta, Joutsenon tai Oulun keskus.

Miksi palautuskeskusta ei ole perustettu?

Konseptia, jonka nykyinen laki sallii, ei ole pidetty järkevänä.

Nerg painottaa, että arvio tehtiin silloin, kun maassa ei ollut vielä kielteisen lainvoimaisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita.

Maahanmuuttovirasto ja poliisi pohtivat parhaillaan, voidaanko konsepti saada toimivaksi lainmuutoksilla ilman että luodaan 1 400 henkilön säilöönottoyksikköä.

Lue myös:

Orpo: Palautuskeskukset on syytä miettiä uudelleen

Risikko: Paperittomien piilottajille harkitaan rangaistusta

Tältäkö näyttää Ylivieskan uusi kirkko? Poltetun tilalle tarjolla moderneja vaihtoehtoja

Ylivieskan kirkon suunnittelukilpailun palkintolautakunta on valinnut 214 työstä 22 ehdotusta jatkokäsittelyyn. Suuri osa jatkoon päässeistä suunnitelmista on moderneja.

Palkintolautakunnan puheenjohtaja, kirkkoherra Timo Määttä kertoo, että lautakunta kävi ehdotuksia läpi monelta kannalta. Käytännön toimivuuden lisäksi punnittiin sitä, kuinka hyvin rakennus istuu maisemaan.

– Monessa ehdotuksessa on moderneja piirteitä. Tänä päivänä rakennetaan tämän päivän näkökulmasta.

Credo-niminen ehdotus Ylivieskan uudeksi kirkoksi.Ylivieskan seurakunta

Ylivieskan seurakunta on julkaissut ehdotukset verkkosivuillaan. Jo aiemmin ehdotuksiin pystyi tutustumaan kesällä järjestetyssä näyttelyssä. Näyttely houkutteli paikalle runsaasti ihmisiä. Vieraskirjaan nimensä kirjoitti 1735 kävijää.

– Etukäteenkin ajattelin, että näyttelyyn osallistuu varmasti useita ihmisiä. Iloinen yllätys kuitenkin oli, että väkeä oli liikkeellä näin paljon noin kuukauden aikana, Timo Määttä toteaa.

Saman katon alla -niminen ehdotus Ylivieskan uudeksi kirkoksi.Ylivieskan seurakunta

Ehdotuksista pyydettiin myös näyttelyssä käyneiden mielipiteitä. Modernin ja perinteisen rakentamisen vastakkainasettelu herätti ajatuksia.

– Monella oli mielessä vanha tuttu ja rakas kirkko. Sellaista palautetta tuli, että monet suunnitelmat koettiin liian moderneiksi, Määttä sanoo.

Moni kävijä oli myös tyytyväinen siitä, että suunnitelmiin pääsi tutustumaan avoimesti ja hyvissä ajoin.

Kajastus-niminen ehdotus Ylivieskan uudeksi kirkoksiYlivieskan seurakunta

Palkintolautakunta päättää lokakuun loppuun mennessä suunnittelukilpailun palkintosijoista. Sen jälkeen kirkkovaltuusto kokoontuu ja tekee lopullisen päätöksen tulevan kirkon ulkomuodosta. Vuonna 2019 voisivat käynnistyä varsinaiset rakennustyöt.

Trinitas-niminen ehdotus Ylivieskan uudeksi kirkoksi.Ylivieskan seurakunta

Ylivieskan seurakunnan sivuilla voi tutustua kaikkiin ehdotuksiin. Ylivieskan vanha kirkko tuhoutui tulipalossa täysin pääsiäisenä 2016.

Vuodepaikkoja karsitaan, ja Lilja Parviaista pelottaa muutto pois kotikunnasta – "Kun on tutut hoitajatkin täällä"

Mistä on kyse?
  • Alustavan suunnitelman mukaan Taivalkosken terveyskeskuksen vuodepaikat lakkautetaan sosiaali- ja terveysuudistuksen astuessa voimaan vuonna 2019.
  • Suunnitelma on alustava ja voi vielä muuttua. Vuodepaikkoja ei lakkautettaisi kertaheitolla, vaan tulevan kymmenen vuoden aikana.
  • Pohjois-Pohjanmaalla sote-uudistuksen myötä häviäisi alustavan arvion mukaan 130 vuodepaikkaa, Koillismaalta 42, Raahen ympäristöstä 26, Jokilaakosta 61 ja Oulun seudulta vain muutama.
  • Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä koskevan uudistuksen raportti julkaistiin elokuun alkupuolella.

Lilja Parviainen nousee johtavan lääkärin Hannu Honkasen avustamana sairaalavuoteestaan istumaan. Hän saa hoitoa kotikunnassaan Taivalkoskella.

– Kyllä täällä kotisairaalassa on hyvä olla, Parviainen toteaa.

Mikäli sosiaali- ja terveysuudistus Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä toteutuisi kertarysäyksellä vuoden 2019 alussa, siirtyisi Hilja Parviainen mitä todennäköisimmin vuodeosastohoitoon Kuusamoon, 65 kilometrin päähän Taivalkoskelta.

– Ei se matka niinkään, vaan kun on tutut hoitajatkin täällä, Parviainen sanoo.

Kymmenen vuoden siirtymäaika edessä

Koillismaallakaan terveyskeskusuudistukset eivät kuitenkaan toteudu kertarysäyksellä. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sote-uudistuksen selvityshenkilö Hannu Leskisen mukaan alueella puhutaan puhutaan noin kymmenen vuoden siirtymäkaudesta.

Leskisen mukaan terveyskeskusten tilat, potilasvirrat ja etäisyydet tarkistetaan vielä tämän syksyn aikana. Erillistä aikataulua sairaalakohtaisille muutoksille ei ole vielä hänen mukaansa lyöty lukkoon.

Leskisen mukaan avoimena olevat aikataulut koskevat Koillismaan kuntien lisäksi koko sairaanhoitopiirin aluetta.

Akuuttihoito siirtymässä myös Kuusamoon

Sairaanhoitopiirin elokuun alussa julkaiseman raportin mukaan Kuusamosta ja Taivalkoskelta vähennetään sote-uudistuksen myötä 42 vuodepaikkaa. Tällä hetkellä vuodepaikkoja on Taivalkoskella 34 ja loput Kuusamossa.

Taivalkosken terveyskeskuksessa ei hoidettane kymmenen vuoden kuluttua potilaita vuodeosastolla ympärivuorokautisesti.Ensio Karjalainen / Yle

Uudistuksen myötä akuuttihoito siirtyy Taivalkoskelta Kuusamoon. Kuusamon terveyskeskuksessa potilaita hoidettaisiin ympärivuorokautisesti lääkärin valvonnassa, kuten nytkin. Jo usean vuoden ajan taivalkoskelaiset ovat kulkeneet viikonloppupäivystyksessä Kuusamossa.

Kuusamossa sote-haasteisiin on vastattu etunojassa, kun kaupunki päätti vähentää vuodepaikkoja kuluvan vuoden alussa 57:stä 45:een. Kotihoitoon on alettu panostaa Kuusamossa voimakkaasti.

Asiakkaat huolestuivat

Taivalkosken johtava lääkäri Hannu Honkanen sanoo terveyskeskuksensa asiakkaiden kavahtaneen suunniteltua vuodepaikkojen lopettamista.

– Osa pelkää, että vuodepotilaat kuljetetaan samoin tein linja-autolla Taivalkoskelta Kuusamoon, kun uudistus astuu voimaan. Etenkin elämänsä ehtoota elävät ovat huolissaan pohtiessaan missä he viettävät viimeiset hetkensä.

– Koska näyttää siltä, että uudistuksen siirtymäaika on kymmenisen vuotta, uskon että järjestelyissä löytyy kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu, Honkanen sanoo.

Kotihoitoon pitää panostaa voimakkaasti

Johtava lääkäri kuvailee sote-uudistuksessa mainittua vuodepaikkasuunnitelmaa hyväksi suunnaksi.

– Laitospaikkoja pitää vähentää. Ei kenenkään pidä asua vuodeosastoilla. Muutos tarkoittaa, että kotihoitoon ja kotipalveluun täytyy lisätä voimavaroja. Hoivapaikkoja pitää olla niin paljon, ettei tule tilanteita, jolloin hoivapaikkaa ei löytyisikään.

Taivalkosken johtava lääkäri Hannu Honkanen ja terveyskeskuslääkäri Eveliina Jaurakkajärvi tutkivat röngtenkuvia.Ensio Karjalainen / Yle

Hannu Honkanen sanoo taivalkoskelaisten akuuttihoidon tapahtuvan uudistuksen jälkeen Kuusamossa, Pudasjärvellä ja Oulussa.

– Sitä voidaan toteuttaa paljon myös avopuolella. Potilaat käyvät hakemassa esimerkiksi Taivalkosken terveyskeskuksessa suonensisäisen antibiootin, mutta pärjäävät muutoin kotona. Tämä voidaan tehdä myös potilaan kotona, Honkonen muistuttaa.

Taivalkosken terveyskeskus vuodeosastoineen on remontoitu kokonaan viimeisten reilun kahden vuoden aikana. Remontti on maksanut yli kolme miljoonaa euroa.

– Remonttia ei tehty turhaan. Kyllä täällä toiminnot jatkuvat ja tilat pitää olla kunnossa, Hannu Honkanen sanoo.

Reportaasi: Maaseudun bussit ovat muuttumassa jakeluautoiksi, koska matkustajat kaikkoavat

Martti Myllyniemi on kuljettanut busseja jo 80-luvulta lähtien ja nähnyt miten bussiliikenne on vuosien mittaan muuttunut.

– Kun minäkin aloittelin ja ajoin Haapaveden sivukyliä, niin siellä oli paljon asukkaita. He tosiaankin tarvitsivat bussikyytiä. Nyt siellä on lähes kaikilla oma auto, Myllyniemi kertoo.

– Eikä siellä tietenkään ole enää yhtä paljon ihmisiäkään enää.

Tänään Myllyniemen matka alkaa aamulla Oulun Matkahuollosta, josta hän noutaa ja lastaa bussin kyytiin etelään päin menevät paketit. Määränpäänä on Haapavesi. Aamupäivän vuorolla kulkeekin tavallisesti melkoinen määrä pakkauksia.

Martti Mylllyniemen vuorolla matkustajia paketteja oli normaali määrä.Ville Honkonen / Yle

Kun viimeiset paketit on nostettu kyytiin, Myllyniemi ajaa bussin linja-autoaseman lähtölaituriin kymmenisen minuuttia ennen aikatauluun merkittyä lähtöaikaa. Paikalla odottelee muutama matkustaja, joista yksi ostaa lipun matkan varrella olevaan Rantsilaan ja pari muuta päätepysäkille Haapavedelle. Siellä bussi pysähtyy tunniksi ja kääntää sitten keulansa takaisin Oulua kohti.

Sivukylien asukkailla on nykyään omat autot, joten linja-auton istuimilla on tilaa.Risto Degerman / Yle Menomatkalla paketteja, paluukyydissä koululaisia

Myös bussinkuljettajan työ on vuosien aikana muuttunut. Tehostaminen näkyy esimerkiksi siinä, että Myllyniemen työnantajallakin on Oulun ja Haapaveden välillä tätä nykyä kaksi autoa, kun aikaisemmin väliä sahasi viisi onnikkaa. Samalla bussien vuorojärjestelyjä on tehostettu niin, että jokainen bussi on tienpäällä lähes koko ajan.

Martti Myllyniemi on ajanut onnikoita jo 80-luvulta lähtien.Ville Honkonen / Yle

Oulu-Haapavesi -väli näyttää hyvin, mihin bussimatkan kannattavuus nykyisin maaseutulinjoilla perustuu. Vaikka puhutaan matkustajaliikenteestä, pelkillä lipputuloilla linjaa ei pysty pyörittämään. Kun valtion tukirahojakaan ei liiketaloudellisella periaatteella toimivoille maaseutulinjoille heru, on kustannukset katettava muilla konsteilla.

Oulusta Haapaveden suuntaan kulkee bussin tavaratilassa paljon matkahuollon paketteja ja iltapäivän paluuvuoro taas on ajoitettu niin, että osan matkaa se toimii koululaisvuorona.

Lakon takia linjurin kyytiin

Myllyniemen kyydissä Oulusta Nivalaan päivävuoroon noussut Antti Kultanen kertoo matkustavansa pitkän linjan busseissa hyvin harvoin, vaikka käyttääkin joukkoliikennettä.

– Asun Oulun keskustassa, enkä tarvitse siellä liikkumiseen omaa autoa. Kun sitten matkustan muualle, käytän pääasiassa junaa, ellen sitten lennä lentokoneella.

Antti Kultasen matka jatkuu Haapavedeltä Nivalan kautta Sieviin. Yleensä hän matkustaa junalla Ylivieskaan, josta pääsee sitten autokyydillä perille. Tällä kertaa juna vaihtui bussikyydiksi veturinkuljettajien työnseisauksen takia.

Antti Kultanen joutui vaihtamaan junamatkan linja-autokyytiin.Ville Honkonen / Yle

Myös Pirjetta Mätäsaho istahti bussin kyytiin Oulussa. Matka mummolaan Haapavedelle sujuu hänen mielestään bussilla leppoisasti, vaikka sopivan vuoron löytäminen vaatikin vähän vaivaa.

– Tykkään matkustaa ja käytän myös aika usein busseja. Yleensä yhteydet löytyvät ihan hyvin, vaikka juuri tänne Haapaveden suuntaan ei niin kovin sopivia aikoja löydy. Kyllä nämä bussimatkat sitten hyvin sujuvat, Pirjetta Mätäsaho sanoo.

Pirjeta Mätäsaho matkusti mummolaan.Ville Honkonen / Yle Opiskelijan pitkä kotimatka

Muutaman kymmenen kilometrin ajomatkan jälkeen Martti Myllyniemi kääntää bussin keulan kohti Rantsilan keskustaa. Nopea kierros hiljaisen linja-autoaseman kautta ja siitä sitten kyläkaupan eteen, jonne Myllyniemi vie sylillisen paketteja.

Hetken kuluttua pienen pysähdyksen jälkeen matka jatkuu kohti Siikalatvan kunnan toista keskusta, Pulkkilaa. Myös sinne kyydistä jää muutama paketti.

Martti Myllyniemi on nähnyt bussinkuljettajan työn muutoksen.Ville Honkonen / Yle

Pulkkilasta autoon nousee haapavetinen Mikko Veivo. Hän opiskelee Piippolassa, mutta kotimatka käy Pulkkilan kautta, koska Piippolasta ei ole suoraa yhteyttä Haapaveden suuntaan. Bussikyyti on hänellekin tullut tutuksi tavaksi matkustaa.

– Aika paljon käyn Haapavedeltä Oulussa, ja sieltä sitten edestakaisin kuljen busseilla. Kun onnistuu, niin käytän bussia myös koulumatkoilla, mutta Piippolasta on vähän vaikea kulkea suoraan Haapavedelle, Veivo kertoo.

Mikko Veivollla on joskus hankala päästä opiskelupaikkakunnalta kotiin.Ville Honkonen / Yle

Bussi kaartuu tasan aikataulun mukaan Haapaveden matkahuollon eteen. Pirjetta Mätäsaholle ja Mikko Veivolle Haapavesi olikin päätepysäkki, mutta Sieviin matkaava Antti Kultanen siirtyy Oulun bussista paikalla jo odottavaan Nivalan bussiin.

– Melko lailla tämä oli tavallinen perusvuoro, kuljettaja Martti Myllyniemi kertoo matkan jälkeen siirrellessään ruuman paketteja matkahuollon tiloihin. Paketteja on kolmen kärryllisen verran.

– Matkustajia oli semmoinen normaali määrä päivävuorolle ja rahtia kanssa melko lailla tavallisen tapaan. Tuottaapa se tämäkin sitten vähän.

Koululaiset kuljetetaan kotiportille

Kun auto on tyhjennetty, Martti Myllyniemi ajaa sen läheiselle varikolla ja kävelee sitten paikalliselle huoltoasemalla viettämään ruokataukoa.

Tunnin kuluttua bussi lähtee taas tienpäälle. Tällä kertaa se koukkaa alakoulun kautta ja ottaa mukaan toistakymmentä eka- ja tokaluokkalaista, jotka pääsevät turvallisella kyydillä kotiportin pieleen.

Kuvaavaa matkajärjestelyjen sommittelulle on se, että kun Myllyniemi on ajanut Ouluun matkaavan bussin Karhunkankaan koulun kohdalle Rantsilassa, auto pysähtyy, ja Myllymäki vaihtaa autoa Oulusta tulevan bussin kuljettajan kanssa.

Myllymäen oma kiertomatka jatkuu vielä Nivalaan. Kun sieltä sitten iltapäivän lopussa palaillaan Haapavedelle, alkaa aamuvarhaisella käynnistynyt työpäivä jo kääntyä lopuilleen.

Matkahuolto on Martti Myllymäelle tavallinen pysähdyspaikka.Ville Honkonen / Yle

Oulun ydinkeskustan kävelykadulle tulossa pysyvät liikenne-esteet – perusteluna yleinen turvallisuus

Oulun poliisi selvittää ajoneuvoilla ajamisen estämistä tai ainakin liikenteen rajoittamista kävelykatu Rotuaarille. Oulun poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Arto Karnarannan mukaan pysyvämpiä liikenne-esteitä tarvitaan yleisen turvallisuuden takia.

– Lähinnä se olisi liikenteen estämistä tai rajoittamista. Voisimme rajata toimintaa liikenteellisillä esteillä kuten esimerkiksi pollareilla, jotka saadaan nousemaan esteeksi kun tarvetta on.

– Ne voidaan taas laskea alas, kun huoltoajolle on sallittu aika, apulaispoliispäällikkö Arto Karnaranta sanoo.

Poliisi määräsi poliisihallituksen käskystä viikonlopuksi Oulun torille, Rotuaarille ja kauppakeskus Valkean edustalle raskaita ajoneuvoja ja betoniesteitä estääkseen mahdollisen ajoneuvoiliikenteen kyseisille paikoille. Syynä toimenpiteisiin oli Turussa tapahtuneet puukotukset, joissa kuoli kaksi henkilöä ja haavoittui kahdeksan.

Esteet poistettiin Oulun keskustasta maanantaiaamuna. Poliisi myös tiedotti palanneensa maanantai-iltapäivänä normaalivalmiuteen.

Keskusteluja on käyty jo aiemminkin

Betoniporsaiden tai vastaavien ajoesteiden käyttöä on suunniteltu Oulussa aiemminkin. Oulussa on viime vuosien aikana järjestetty muun muassa korkean tason EU-kokouksia, joiden tiimoilta on käyty läpi turvallisuustilannetta.

Oulun kaupungin riskienhallintapäällikkö Heikki Kontsas kertoo, että kaupunki auttaa poliisia kaikin keinoin.

– Poliisi pyytää apua kaupungilta tarpeen ja vaatimusten mukaan. Me käymme läpi tapauskohtaisesti, tarvitaanko pysyviä tai liikuteltavia esteitä esimerkiksi tapahtumien järjestyissä, kertoo Kontsas.

Oulun keskustassa sijaitsevan poliisilaitoksen toimipisteen eteen betoniesteet asetettiin muutamia viikkoja sitten.

Maaseudulla liikennöivä bussiyrittäjä on kovilla – "Näkymät eivät hääviltä näytä"

Maaseutu vaatii eri ratkaisuja kuin kaupunkikeskus

Joukkoliikenteen tulevaisuuden visoissa pääpaino on isoissa keskuksissa ja niiden välisessä liikenteessä. Haja-asutusalueen ongelmia on selvitetty vähemmän.

Tuoreessa VTT:n selvityksessä on kuitenkin päädytty siihen, että maaseudun joukkoliikenne tarvitsee erilaista tukea kuin taajamaliikenne. Tulevaisuudessa joukkoliikenne voisi perustua reittiliikennettä tukevaan kutsuliikenteeseen tai yhteiskäyttöisiin autoihin.

Hyvin rullaava joukkoliikenne haastaa yksityisautoilun, ja palvelut suunnitellaan toimivien väylien varteen. Monen tutkijan suitsutus koskee kuitenkin vain asutuskeskuksia.

Haja-asutusalueilla tilanne on toinen, ja maaseudun busseilla on edessään kovat ajat. Isojen kaupunkien paikallisliikenteen tapaan linjoja ei tueta sen enempää kuntien euroilla kuin joukkoliikennettä suosivilla liikenneratkaisuillakaan. Pari vuotta sitten rajusti kiihtynyt bussiyhtiöiden välinen hintakilpailu estää myös esimerkiksi lippujen hintojen nostamisen.

Ainoa keino on karsia, supistaa ja tehostaa, eikä silloinkaan aina onnistuta.

– Näkymät eivät kovin hääviltä näytä. Toisina päivinä on helpompaa, joinakin heikkoa, kuvailee bussiyrittäjän arkea nivalalainen liikennöitsijä Jukka Paakinaho.

Vuonna 1924 toimintansa aloittanut Paakinahon liikenne ajaa pari kertaa viikossa pikavuoroa Haapavedeltä Kuopioon. Pääasiassa toiminta keskittyy Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa maaseudun paikalliseen liikenteeseen sekä sieltä Ouluun ulottuviin reitteihin.

– Tärkeintä on, että saamme pidettyä autot koko ajan ajossa.

Aikoinaan pienetkin liikennöitsijät saattoivat uusia kalustoaan vuosittain. Investointi on kuitenkin niin iso, että nykyisin on aika harvinaista, että pikkutalo ostaa uuden auton, sanoo liikennöitsijä Jukka Paakinaho.Ville Honkonen / Yle

Paakinahokin on joutunut vuosien mittaan suunnittelemaan reittejään niin, että esimerkiksi Oulun ja Nivalan välillä ajetaan kahdella kuljettajalla ja kahdella autolla, kun aiemmin linjalla oli viisi autoa.

Koululaisvuorot toiminnan runkona

Käytännössä linjat pitää suunnitella niin, että kannattavilta osilta saadaan vetoapua myös hiljaisemmille taipaleille. Tässä auttaa koululaisliikenne.

– Kyllä meilläkin kaikki nämä pidemmät vuorot kytkeytyvät jollakin lailla koululaisliikenteeseen, Jukka Paakinaho kertoo.

Paakinahon liikenteen tapaan koululaisvuorot ovat maaseudun bussivuorojen runkona muuallakin maassa. Kuntien ostopalveluina rahoittamat bussilinjat toimivat kuitenkin vain koulupäivinä. Niiden ulkopuolella onnikat yleensä pysyvät tiukasti varikolla, sillä kannattamattomia linjoja ei liiketaloudellisilla periaatteella toimiva yritys pysty ajamaan.

Kaikki nämä pitemmät vuorot kytkeytyvät jollakin lailla koululaisliikenteeseen. Jukka Paakinaho

Toisaalta perusreittiliikenteessä katkokset voivat johtaa myös koko toiminnan loppumiseen.

– Jos linjan lopettaa, niin kyllä se on sitten siinä. Ei näitä reittejä uskalla jättää edes kesällä. Tuntuu, ettei sitä sitten enää saa uudelleen toimimaan, Paakinaho pohdiskelee.

Käytännössä bussiliikenteen kannattavuus on kiinni lähes yksinomaan matkustajista ja auton tavaratilassa kulkevan rahdin määrästä.

Veroista maksettavilla tukirahoilla ei tänä päivänä suomalaista joukkoliikennettä pyöritetä muualla kuin kaupunkien paikallisliikenteessä ja muutamalla harvalla asiointilinjalla, jotka ovat ely-keskusten ostopalveluita.

Kouluvuorojen aikana tai reittien osuuksilla, joilla koululaisia kuljetetaan istuimet ovat käytössä. Muuten maaseutulinjojen linja-autoissa löytyy yleensä reilusti tilaa.Risto Degerman / Yle

– Kyllä ne tuet ovat menneet jo ajat sitten. Enää niitä ei ole, sanoo Jukka Paakinaho.

Palvelusetelistä vetoapua    

Suomen linja-autoliitto haluaa haja-asutusalueen liikenteen tueksi palveluseteleitä. Niitä voitaisiin liiton mielestä myöntää ihmisille, jotka pystyisivät setelin avulla käyttämään joukkoliikenteen palveluja sielläkin, missä kannattavaan liiketoimintaan ei muuten ole edellytyksiä.

Linja-autoliiton toimitusjohtajan Mika Mäkilän mielestä seteli on yritystukia parempi, koska siinä tuettaisiin suoraan asiakasta.

– Tässä mallissa voitaisiin käytännössä yhdistää avoimesti kilpailtua ja julkisesti tuettua reittiliikennettä, eikä tuki keskittyisi vain joillekin kilpailutetuille ja kannattamattomille reiteille.

Kyllä ne tuet ovat menneet jo ajat sitten. Ei niitä ole enää. Jukka Paakinaho

Nykyjärjestelmässä viranomaiset harkitsevat, missä linja-autojen pitää kulkea. Valtion tukea annetaan näille reiteille kilpailutuksen perusteella.

Mika Mäkilän mukaan tulevaisuudessa liikennepalvelut voivat järjestyä muutenkin eri tavalla, vaikkapa erilaisten toimijoiden yhteistyönä. Silloin myös kalustoa voitaisiin miettiä nykyistä vapaammin sen mukaan, mikä sopisi kullekin linjalle parhaiten.

Vain joka kymmenes suomalainen ruskettuu helposti ja palaa pelkästään harvakseltaan – tunnetko oman ihotyyppisi?

Mistä on kyse?
  • Oman ihotyypin tunnistaminen auttaa ehkäisemään mahdollisen ihosyövän syntymistä.
  • Ehkäisevä toiminta on tärkeää, sillä ihosyöpien määrä kasvaa tulevaisuudessa.
  • Syöpätapausten määrä kasvaa muiden muassa sen vuoksi, että syöpätapausten diagnostiikka on kehittynyt.
  • Määrä kasvaa myös siksi, että ihmiset elävät pidempään.
  • Auringon palvomisen haitat tunnistetaan aikaisempaa paremmin, mutta edelleen ruskettunut iho yhdistetään terveelliseen elämäntapaan.

Kun auringonpaisteen haitoista etsitään tietoa, vastaan tulee usein niin sanottu Fitzpatrickin asteikko. Asteikko jakaa ihotyypit palamisherkkyyden mukaan kuuteen luokkaan.

Ensimmäisessä luokassa iho palaa herkimmin, kuudennessa auringonvalon sietokyky on korkein. Ensimmäisessä iho on vaalea ja usein pisamainen, jälkimmäisessä erittäin tumma tai musta.

Syöpäjärjestön terveyden edistämisen ylilääkärin Eeva Ollilan mukaan kyseinen asteikko on luotettava ja laajalti käytetty.

– Kuka tahansa voi havainnoida asteikon kautta, kuinka oma iho käyttäytyy auringonvalossa. Kun tuntee oman ihotyyppinsä, osaa olla varovainen etenkin silloin, jos on punainen tukka ja pisamia.

Fitzpatrickin asteikko jakaa ihotyypit palamisherkkyyden mukaan kuuteen luokkaan.Yle Uutisgrafiikka

Ollila uskoo, että herkästi palavat ihmiset ovat arkikokemuksen kautta kohtuullisen hyvin perillä ihonsa käyttäytymisestä auringonpaahteessa.

Onneksi ei enää näe sitä, että ihmiset pistävät folion kasvojen eteen voimistaakseen rusketusta. Eeva Ollila

.

Rusketuksen ihannointi on kuitenkin hänen mukaansa edelleen voimissaan.

– Onneksi enää ei näe sitä, että ihmiset pistävät folion kasvojen eteen voimistaakseen rusketusta. Silti edelleen jollain tasolla mielletään, että ruskettunut iho on terveen merkki. Se on sääli.

Luomien kunto kannattaa tarkistaa

Ihosyöpien määrä on lisääntynyt 1960-luvulta yhdeksänkertaisesti, ja tulevaisuus näyttää vielä hurjemmalta. Ihosyöpien määrän ennustetaan kasvavan edelleen.

Ihotautien erikoislääkäri Hannu Tiri kaipaa toimenpiteitä ihosyöpätapausten kasvun hillitsemiseksi.

Auringonpaisteesta saa muun muassa D-vitamiinia.Wasim Khuzam / Yle

– Ennusteen mukaan vuosien 2013–2030 ihosyöpien määrä kasvaa tästä vajaalla 40 prosenttia entisestään, jos mitään ei tehdä. Se on iso määrä, Oulun yliopistollisessa sairaalassa työskentelevä Tiri huomauttaa.

Yksi konkreettinen tapa ehkäistä ihosyöpätapauksia on tutkituttaa iholuomien kunto.

Tyypillisimmät ihosyövät eli melanooma, ihon okasolusyöpä sekä ihon tyvisolusyöpä liitetään auringonvaloon ja ultraviolettisäteilyyn.

Auringonoton kanssa oltava tarkkana

Syitä ihosyöpätapausten kasvuun on monia. Syöpätapausten diagnostiikka on kehittynyt ja toisaalta ihmiset elävät pitempään. Valtaosa ihosyövistä todetaan vanhuksilla.

Auringonvalo on merkittävin syy ihosyöpätapausten lisääntymiseen. Esimerkiksi etelänmatkoilla moni harrastaa erittäin ahkeraa auringonpalvontaa, vaikkei se olisi järkevää.

– Kun vaaleaihoinen suomalainen lähtee talvella etelänlomalle, ihoon kohdistuu melkoinen ultraviolettisäteilyryöppy. Solariumin käyttö on sen sijaan onneksi vähentynyt reilusti, ihotautien erikoislääkäri Hannu Tiri sanoo.

Talven etelänlomalla ihoon kohdistuu melkoinen ultraviolettisäteilyryöppy.Wasim Khuzam / Yle Lasten auringonsaantiin tulisikin kiinnittää vieläkin enemmän huomiota. Hannu Tiri

Auringonpaisteella on hyviäkin terveysvaikutuksia. Siitä saa muun muassa D-vitamiinia. Aurinkoa on kuitenkin parempi saada usein vähän kuin kerralla paljon.

– Kymmenen minuuttia auringonvaloa päivässä kolme kertaa viikossa riittää D-vitamiinin saamiseksi, Tiri muistuttaa.

Kesällä kerätty D-vitamiinivarasto loppuu noin 1–2 kuukaudessa.

Lapset tulisi suojata entistä tarkemmin  

Auringon UV-säteet jättävät jäljen jo lapsiinkin. Paras tapa suojautua liialliselta auringolta on peittävä vaatetus.

– Lapsilla ihon toistuva palaminen on huolestuttavaa, ja heidän auringonsaantiinsa tulisikin kiinnittää enemmän huomiota. Ihoa täytyy suojata, lääkäri Hannu Tiri sanoo.

Lapset kannattaa suojata liialliselta auringolta peittävällä vaatetuksella. Wasim Khuzam / Yle

Ulkomailla lasten liiallinen auringonsaanti on jo huomioitu.

– Esimerkiksi Australiassa ja Saksassa UV-säteilyn vaarat on otettu huomioon. Siellä on päiväkodeissa käytössä sertifikaatti, Tiri kertoo viitaten European Skin Cancer Foundation -järjestön SunPass -projektiin.

Valistusta kaivataan lisää

Ihosyöpien määrän kasvu näkyy ihoklinikoilla uusina tapauksina eri puolilla Suomea.

Lääkärit ovat viime vuonna vaatineet kansallista ihosyöpäohjelmaa, johon olisi koottu järjestelmällinen ehkäisy- ja valistusohjelma. Sellaista ei vielä ole, mutta yliopistosairaaloiden yhteisestä virtuaalisairaalasta löytyy tulevaisuudessa apu asiaan.

Tavoite on, että virtuaalisairaalan nettisivuilta löytyy tietoa eri erikoissairauksista.

Onneksi solariumin käyttö on vähentynyt reilusti. Hannu Tiri

Ihosyövän osalta tietoa löytyisi eri syövistä, ennaltaehkäisystä, hoidosta ja ennusteesta.

– Pääpaino on valistuksessa. Tietoa pitää olla helposti saatavilla, ihotautien erikoislääkäri Hannu Tiri päättää.

Metsäkanalintujen metsästykseen on tulossa rajoituksia – kannat monin paikoin lähes aallonpohjassa

Metsäkanalintujen metsästykseen on tulossa rajoituksia syksyn metsästyskaudella. Maa- ja metsätalousministeriö on laitattanut tänään lausuntokierrokselle Suomen riistakeskuksen tekemän esityksen metsästysajoista.

Esitys perustuu heinä-elokuussa ympäri maata tehtyihin riistakolmiolaskentoihin. Mukana on 966 laskettua riiistakolmiota.

Riistakolmio on tasasivuinen kolmio, jonka sivu on neljä kilometriä. Laskijat kulkevat kolmion sivua kolmen henkilön rintamana ja linnut lasketaan 60 metrin kaistalta.

Laskentojen mukaan metsäkanalintujen pesinnät onnistuivat vaihtelevasti tänä vuonna. Isossa osassa Suomea lintukannat ovat yhä lähellä aallonpohjaa.

Paikoin lintukannat ovat heikentyneet, mutta osalla alueista pesinnät ovat onnistuneet tänä vuonna keskimääräistä paremmin. Maa- ja metsätalousministeriö esittää, että metsästystä on edelleen rajoitettava osassa Suomea. Joillakin alueilla rajoituksia voidaan kuitenkin keventää viime vuodesta.

Teeren metsästysaikoihiin kiristyksiä Lapissa

Esityksessä ehdotetaan, että metso on rauhoitettu Varsinais-Suomessa ja osassa Uudenmaan kunnista. Metson metsästysajaksi esitetään kuukauden jaksoa alkaen 10. syyskuuta muun muassa Kanta-Hämeessä, Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Päijät-Hämeessä.

Kuukauden metsästysjakso metsolle on myös osassa Keski-Suomea, Kainuuta, Pohjois-Karjalaa, Pohjois-Pohjanmaata ja Uuttamaata. Teeren rauhoitukseen esitetään tiukennuksia Lappiin. Teeri halutaan rauhoittaa Keski- ja Pohjois-Lapissa.

Osassa maata teeren metsästysajaksi esitetään kuukauden jaksoa alkaen 10. syyskuuta muun muassa Etelä-Pohjanmaalla, Kainuussa, Kanta-Hämeessä, Keski-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla, Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa, Päijät-Hämeessä, Satakunnassa sekä osassa Lappia ja Pohjois-Pohjanmaata. Muualla maassa teeren metsätysajaksi on kaavailtu 10.9.–31.10.

Pyy on täysin rauhoitettu osassa Lappia. Pyyn metsästyksessä esitetään kuukauden metsästysaikaa 10. syyskuuta alkaen Kainuuseen, Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Pohjois-Savoon sekä osaan Lappia. Muualla maassa pyytä saa metsästää lokakuun loppuun.

Riekon metsästykseen ei ole tulossa muutosta. Riekkojahti on salllitua vain Lapissa Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa. Muualla maassa riekko on rauhoitettu.

Muun muassa riistanhoitoyhdistykset antavat nyt lausuntoja asetusluonnoksesta. Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on antaa lopullinen asetus metsästysrajoituksiin syyskuun alussa. Asetus tulee viimeistään 6. syyskuuta.

Metsäkanalintujen tarkat metsästysajat ovat luettavissa asetuksen vahvistamisen jälkeen riista.fi-sivustolla.

Oulussa tehtiin erittäin harvinainen löytö – maasta kaivettiin astia, joka saattaa olla kivikauden lapsen valmistama

Kivikauden keskusRisto Degerman / Yle

Kierikin muinaiskylä Iijoen varressa nykyisen Yli-iin alueella on ollut vilkas kylä, jonka asukkaat saivat elantonsa pääasiassa mereltä, jonka aallot huuhtoivat Kierikin rantoja 6000 - 5000 vuotta sitten.

Pääelinkeino on ollut kalastus ja hylkeiden pyynti, josta on vieläkin jäänteenä maassa vanhojen asuinpaikkojen lähistöllä olevat pienet luunkappaleet.

Nykyisin muinasikylä toimii museona ja kivikauden tutkimuskeskuksena, jossa järjestetään kesäisin säännöllisesti myös yleisökaivauksia.

Yli-Iin kivikautisesta Kierikinkylästä Oulusta on löydetty 5500 vuotta vanha saviastia. Löytö on hyvin poikkeuksellinen. Yleensä rikkoutuneen saviastian kappaleista ei pystytä yhdistämään kokonaista.

Kierikkikeskuksen arkeologi Sami Viljanmaa onnistui kuitenkin kokoamaan alueelta kesän aikana löydetyistä yhteensä 50 erillisestä ruukunkappaleesta lähes kokonaisen savikupin.

– Tästä saadaan hyvin paljon tietoa siitä, minkätyyppisiä astioita kivikaudella on käytetty. Astian koristelu on ehkä hieman haparoivaa. Voisin kuvitella, että sen valmistamisessa on saattanut olla asialla kivikauden lapsi, Viljanmaa pohtii.

Arkeologi Sami Viljanmaa on tyytyväinen kesän kaivausten tuloksiin. Yhden kokonaisen savikupin osien löytyminen on poikkeuksellista.Risto Degerman / Yle Tutkittavaa riittää vielä kymmeniksi vuosiksi

Oulun Yli-Iissä Iijoen rannalla sijaitseva Kierikin alue kätkee maaperäänsä jopa kymmeniätuhansia arkeologisia jäänteitä vanhan kivikautisen kylän elämästä.

Suuri osa jäänteistä on paikalla syötyjen eläinten luiden kappaleita. Kivikaudella merenrannalla joen suistossa sijainnut kylä sai elantonsa pääasiassa pohjoisella merialueelle elävistä hylkeistä.

Tästä saadaan hyvin paljon tietoa siitä, minkätyyppisiä astioita kivikaudella on käytetty. Sami Viljanmaa

Kaivauksissa löytyy runsaasti myös erilaisten työvälineiden kuten kivikirveiden ja metsästysaseiden kappaleita sekä pieniä saviastioiden siruja.

– Kaivettavaa on runsaasti, sillä pelkästään Kierikinkankaan asuinalueelta tunnetaan noin 40 kivikautisen asumuksen jäännöstä. Vuodessa tutkimme noin yhden neljänneksen asumuksesta. Jos etenemme tällä tahdilla, työt jatkuvat arviolta vuoteen 2200 saakka, Sami Viljanmaa laskeskelee.

Suomen metsistä kaadetaan 255 karhua – metsästys alkaa sunnuntaina

Luonnonvarakeskuksen karhukanta-arvion mukaan Suomen karhukanta on runsastunut edellisvuoteen verrattuna. Kasvua on tapahtunut erityisesti maan itäosissa. Aikuisia karhuja on nyt Suomessa noin 1700.

Suomen riistakeskus on myöntänyt yhteensä 170 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen eri alueilla. Poikkeuslupien lisäksi poronhoitoalueella voidaan kaataa alueellisen kiintiön nojalla 85 karhua, joista 25 läntisellä ja 60 itäisellä poronhoitoalueella.

Lupamäärä kasvoi erityisesti Pohjois-Karjalassa, jonne myönnettiin 87 kannanhoidollista poikkeuslupaa. Myös Etelä- ja Pohjois-Savon alueilla lupamäärät ovat edellisvuosia suuremmat.

Karhuja vähennetään hirvi-, peura- ja mehiläisalueilla

Kaatolupia on myönnetty eniten alueille, joissa karhukanta on tihein ja kannan vähentämiselle on tarve. Itäisessä Suomessa on luvissa huomioitu myös karhujen vaikutus hirvikantaan. Kainuussa, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla poikkeuslupia on suunnattu metsäpeura-alueelle. Kannanhoidollisia lupia on tänä vuonna myönnetty myös alueille, joissa karhujen aiheuttamat mehiläispesävahingot ovat olleet kasvussa.

Poronhoitoalueen ulkopuolella karhunkaadoista on ilmoitettava joko Oma riista -palvelun avulla tai sähköpostitse poikkeusluvan myöntäneelle Suomen riistakeskuksen aluetoimistolle. Saalisilmoitus on tehtävä ensimmäisenä arkipäivänä siitä, kun karhu on tullut pyydystetyksi.

Poronhoitoalueella metsästäjien tulee seurata karhukiintiön täyttymistä ja tehtävä saalisilmoitus välittömästi jokaisen kaadon jälkeen. Kiintiön täyttymistä voi seurata Suomen riistakeskuksen internetsivuilla www.riista.fi. Alueellisten kiintiöiden mahdollisesta täyttymisestä tiedotetaan erikseen.

Käytännössä Oma riista -palvelun avulla on ilmoitettu jo suurin osa karhusaaliista.

Karhuja metsästetään seurueissa

Karhua metsästetään Suomessa pääsääntöisesti pysäyttävien koirien avulla seuruemetsästyksenä. Otson metsästyksen tavoitteena on ylläpitää karhukannassa ihmispelkoa ja ihmistoimintoja väistävää käyttäytymistä. Metsästystä tulisikin kohdentaa huolellisella valikoinnilla yksilöihin, jotka aiheuttavat esimerkiksi mehiläis- tai rehupaalivahinkoja tai liikkuvat asutuksen tuntumassa.

Suomen riistakeskus suosittaa, että tarvittaessa mesikämmenjahdin aloitusta viivästytetään ja osaa poikkeusluvista säästetään, jotta on mahdollista kohdistaa pyyntiä vahinkoja ja ongelmia aiheuttaviin yksilöihin.

Karhunkaatoluvat alueittain
  • Itäinen pronhoitoalue 60
  • Läntinen poronhoitoalue 27
  • Pohjois-Karjala 87
  • Kainuu 16
  • Kaakkois-Suomi 10
  • Etelä-Savo 25
  • Keski-Suomi 11
  • Pohjois-Savo 7
  • Oulu 1
  • Pohjanmaa 10
  • Pohjois-Häme 3

Kaksi koululaista jäi auton alle samana päivänä Oulussa – molemmat onnettomuudet tapahtuivat suojatiellä

Oulussa sattui keskiviikkona kaksi eri onnettomuutta, joissa molemmissa lapsi jäi auton alle suojatiellä.

Toinen tapauksista sattui Metsokankaalla iltapäivällä. 8-vuotias polkupyörällä liikenteessä ollut koululaispoika oli ylittämässä suojatietä, kun auto törmäsi häneen.

– Poika lensi auton yli noin 11 metriä, mutta kypärä pelasti hänet pahoilta vammoilta, Oulun poliisilaitoksen rikoskomisario Nina Similä kertoo.

Similän mukaan auton kuljettaja ei ollut havainnut poikaa ennen kuin törmäys sattui. Poika sai vammoja kasvojen alueelle ja hänet toimitettiin sairaalaan. Poliisi tutkii onnettomuutta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kaleva torstaina.

Toinen onnettomuus tapahtui keskiviikkona Oulun keskustassa. Noin 10-vuotias lapsi oli ylittämässä katua suojatietä pitkin, kun kääntymässä ollut henkilöauto törmäsi häneen. Auton kuljettaja jatkoi törmäyksestä huolimatta matkaansa, mutta poliisi tavoitti hänet myöhemmin. Kuljettajaksi osoittautui mies, jolla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.

Poliisin tietojen mukaan lapsen saamat vammat eivät olleet vakavia.

Leo Vimpari aikoo pakastaa miljoona kiloa hillaa – "On kansallinen häpeä, ettei marjoja kerätä soilta pois"

Hilloja on soilla vaikka millä mitalla, mutta huomattava osa marjanostajista ympäri maan on ilmoittanut lopettaneensa hillan ostamisen tälle kesälle. Varastot ovat täyttyneet ennätysajassa hyvän hillasadon vuoksi. Ranualla hillaa ostetaan vielä kuluvan viikon ajan.

Oululainen marja-alan veteraani Leo Vimpari on sitä mieltä, että tämä ei vetele. Hän on päättänyt ostaa kaiken hillan, mitä marjastajat hänelle tarjoavat. Tavoitteeksi mies on asettanut miljoona kiloa.

– On kansallinen häpeä, ettei marjoja kerätä soilta pois, vaan jätetään mätänemään sinne. Soille on menossa läjäpäin hillastajia, jotka olisivat valmiita keräämään satoa myyntiin saakka, Vimpari sanoo ja jatkaa:

– Olen entinen marjatilallinen. Minulla on varastotilaa nytkin 70 000 kilolle hilloja.

Keltainen hilla on nyt marjastajan kultaa.Juhani Valli

Vimpari on vakuuttunut siitä, että hillat säilyvät pakkasessa hyvänä vaikka kuinka pitkään.

– Löysimme taannoin vaimoni kanssa pakasteesta kymmenen vuotta vanhan hillarasian. Testasimme sen uusien hillojen kanssa. Makueroa ei löytynyt. Hilla säilyy pakastettuna vuosikausia. Myyn marjat sitten, kun niistä saa hyvän hinnan.

Leo Vimparin marjankeräysautot starttaavat ympäri Kainuuta, Pohjois-Pohjanmaata ja Lappia tulevana viikonloppuna.

Oululaismies kuvailee miljoonan kilon hillahaastettaan kovaksi, mutta uskoo hankkeen toteutuvan.

– Rahaakin olen varannut hillan ostamiseen kaksi isoa säkillistä. Jos ne loppuvat, haen lisää.

Hanna menetti miehensä ja putosi surun suohon vuosiksi – nyt hän auttaa muita äkillisesti omaisensa menettäneitä

"Olin polvillani hangessa keskellä yötä. Huusin taivaalle itkunsekaista huutoa niin paljon kuin minusta vain lähti. Se oli täynnä tuskaa."

Näin Hanna Ikonen muistelee tunteneensa miehensä kuoleman jälkeen kirjassaan Pieni pala taivasta.

Sanat, joita itkun seasta erotin, olivat: "Miksi isi jätit minut? Tule takaisin!" Hanna Ikonen: Pieni pala taivasta

Hanna päätyi kirjoittamaan kokemuksistaan esiinnyttyään ensin Ylen SuomiLOVE -ohjelmassa. Jouluaattona esitetystä jaksosta kumpusi paljon yhteydenottoja, joissa Hannaa kiiteltiin vertaistukena toimimisesta. Kirja syntyi niiden rohkaisemana.

Kirjoittaminen oli Hannan tapa yrittää käsitellä puolisonsa Kimmon kuolemaa.

– Purin surua kirjoittamalla, hän kertoo.

Oikeasti hän olisi kertomansa mukaan tarvinnut ammattiapua surunsa käsittelyyn.

Syksyllä Hannan puolison kuolemasta tulee kuluneeksi seitsemän vuotta. Nyt hän tietää olevansa asian kanssa sinut ja haluaa auttaa muita vastaavaan tilanteeseen joutuneita.

Ventovierailta luottamusta

Kirjan julkaisun jälkeen Hanna Ikosen sähköpostiin on alkanut tulla yhteydenottoja naisilta, joita hänen tarinansa on koskettanut. Moni heistä toivoo vertaistukea vaikeassa elämäntilanteessaan.

Yhteydenottojen taustalla on kuoleman lisäksi esimerkiksi avioeroja, väkivaltaa ja alkoholiongelmia.

Äiti meni menojaan ja eli omaa elämäänsä, piti hauskaa. Hanna Ikonen: Pieni pala taivasta

Hanna on ollut yhteydenottojen määrästä hieman hämillään, mutta myös kiitollinen. Ne osoittavat valtavaa luottamusta, jota ventovieraat ihmiset häntä kohtaan tuntevat.

– Nämä sähköpostit ovat sellaisia, että en tule koskaan näyttämään näitä kenellekään, Hanna sanoo ja pitelee samalla tietokonettaan.

Viestit ovat myös paljastaneet, kuinka yksin monet ihmiset ovat hädän ja surun keskellä, Hanna sanoo. Niin hän oli itsekin.

Pakomatkalla omasta elämästä

Hanna oli päätynyt itkemään pahaa oloaan Olhavan hautausmaan parkkipaikalle keskellä yötä talvella. Tuo kerta oli yksi niistä, jolloin hän oli jälleen paennut ahdistavaksi käynyttä kotiaan ja poikaansa Henryä, jolle ei halunnut näyttää ylitsepääsemätöntä surua.

Hanna Ikonen ja hänen Henry-poikansa etääntyivät toisistaan surun keskellä.Marko Siekkinen / Yle

Hanna jäi leskeksi 35-vuotiaana. Hänen miehenä kuoli yllättäen sydänkohtaukseen 37-vuotiaana. Heidän 15-vuotias poikansa Henry oli kotona sairauskohtauksen sattuessa.

Isän ja puolison menetys oli äidille ja pojalle niin kova koettelemus, että siitä toipuminen kesti pitkään, Hannan mukaan kolmisen vuotta. Henry menetti samalla parhaan kaverinsa ja rakkaan harrastuksen jokkisautojen parissa.

Kyllä asiat täytyy kohdata ja käsitellä, että voi jatkaa matkaansa eteenpäin. Hanna Ikonen: Pieni pala taivasta

Hanna ja Henry eivät pystyneet puhumaan tapahtuneesta, eivätkä käsittelemään suruaan. He etääntyivät toisistaan vuosiksi. Henryn koettelemuksesta puhuminen tuntuu Hannasta edelleen vaikealta, vaikka äidin ja pojan välit ovat nykyään kunnossa.

Tyhjästä kodista bilettämään

Hanna työskenteli tuolloin sosiaali- ja terveysalalla auttamistyössä ja osasi hakea apua Henrylle, muttei itselleen. Hän näytteli vahvaa ja vakuutteli selviävänsä, vaikka paha olo velloi hänen sisällään.

– Pystyin esittämään, että kaikki on hyvin, ja sitten kohtasin surun ja pahan olon yksin.

Hanna kertoo kuulleensa tuolloin ihastelua siitä, kuinka hyvin hän oli selvinnyt menetyksestään. Tueksi tarkoitetut sanat tuntuivat kuitenkin pahalta.

– Kuulin kommentteja, ettei se kauan surrut, mutta kyllä minä surin, Hanna sanoo kyynelten virratessa poskille.

Menin eteenpäin ylienergisenä ja aivan eri ihmisenä kuin oikeasti olin. Hanna Ikonen: Pieni pala taivasta

Hanna kertoo päässeensä pahasta olostaan eroon vasta sen jälkeen, kun uskalsi kunnolla kohdata itsensä, kotinsa ja tapahtuneen. Sitä ennen väliin mahtui kausi, jolloin hän pakeni tyhjää kotia baareihin ja uusien ystävien luo. Ne eivät kuitenkaan tuoneet helpotusta oloon. Päinvastoin, kotona muutoin viihtyvä Hanna kertoo.

Surutyön ammattilaisille on kysyntää

Surun alkaessa helpottaa Hanna vaihtoi työtä ja opiskeli ensiapukouluttajaksi. Uusi ammatti kertoo osaltaan Hannan tarpeesta auttaa muita. Nyt hän opiskelee jälleen lisää ja suunnittelee omien sururyhmien perustamista.

– Varsinkin täällä pohjoisessa niitä on vähän tarjolla, mutta kysyntää näyttäisi olevan, Hanna perustelee ja lisää, että toimisi itse sekä vertaistukena että ryhmien vetäjänä.

Henry-poika jatkoi harrastustaan isänsä kuoleman jälkeen.Marko Siekkinen / Yle

Hanna näkee, että erilaisille surutyön ammattilaisille olisi tarvetta muutenkin. Oman puolisonsa kuoleman jälkeen hoidettavana oli paljon asioita, joihin olisi kaivannut ulkopuolista apua. Läheisen kuoleman jälkeen moni asia voi tulla yllätyksenä ja vaikeuttaa arjesta selviämistä.

Jos olisin ollut viisas ja voinut toimia oikein, olisin hakenut itselleni ammattiapua. Voi olla, että näiltä tunteilta ja sydämen viilloilta olisi vältytty. Hanna Ikonen: Pieni pala taivasta

Hanna muistelee järkyttyneensä mennessään ensimmäistä kertaa puolisonsa kuoleman jälkeen nostoautomaatille. Automaattiin oli ilmestynyt teksti, että hänen tulisi ottaa yhteyttä pankkiin. Puolisoilla oli ollut yhteinen tili, joka oli laitettu kiinni.

– Tosi moneen paikkaan piti jaksaa ottaa yhteyttä, ja ne kaikki koskivat sitä menetystä. Se oli hirveän raskasta.

Kuoleman ja rahan yhdistäminen vaikeaa  

Myös rahasta puhuminen läheisen kuoleman jälkeen voi tuntua vaikealta, Hanna sanoo. Hautajaismenot ovat yllättävän suuria, eikä hautaustoimistojen kilpailuttaminen ole ensimmäisenä mielessä, vaikka se kannattaisikin.

– Itse uskalsin pyytää halvinta mahdollista arkkua, mutta ymmärrän että moni ei, vaikka rahasta olisikin tiukkaa.

Pelkäsin ja pakenin kuitenkin itseäni ja itseni kohtaamista. Hanna Ikonen: Pieni pala taivasta

Hanna laskee Kimmon hautajaiskuluihin menneen noin 6 000 euroa, vaikka kyläläiset järjestivät muistotilaisuuden talkoovoimin. Monille tuhansiin euroihoin nousevat maksut ovat liikaa.

– Näissäkin käytännön asioissa voisin olla apuna, Hanna pohtii.

Hanna haluaa auttaa muita äkillisen surun kohdanneita. Marko Siekkinen / Yle

Kun Hannalta kysyy, mitä hän itse saa ventovieraiden auttamisesta, vastaus on selvä.

– Itselleni valtavan hyvän mielen.

Oululaiselta autiotilalta tehty luurankolöytö on hyvin poikkeuksellinen – kuolleiden hevosten kohtalo yhä epäselvä

Hevosten luurankojen löytyminen hylätyltä autiotilalta on herättänyt ihmetystä ja järkytystä Oulussa.

Erikoislaatuisesta tapauksesta julkaistiin YouTube-video. Sen oli taltioinut kuvaaja, joka harrastaa hyläyttyjen rakennusten filmaamista. Naapurit havaitsivat hevosten luut aiemmin tässä kuussa.

Autiotilan sijainnin tiennyt Reea Kokko meni käymään paikalla ja kauhistui näkemästään.

– Karmivalta tuntui. Luut itsessään nyt ovat vain luita, mutta kun miettii hevosten kohtaloa ja mitä niille on tapahtunut… Kuinka kauan ne ovat kärsineet?, hän pohtii.

Karmivalta tuntui. Reea Kokko

Kokko kertoo käyneensä autiotilalla edellisen kerran runsaat kymmenen vuotta sitten, jolloin tallissa ei vielä ollut raatoja. Hän muistelee, että hieman myöhemmin autiotilalle johtavan pihatien varteen oli ilmestynyt kaadettuun puuhun kiinnitetty lappu, jossa varoitettiin alueelle viritetyistä karhuraudoista.

Kyläläisillä on käsitys, että autiotilan omistaja on ollut hevosihmisiä. Pihalla näyttää seisovan hylättynä myös hevoskuljetuksiin sopivaa kalustoa.

Asiasta on tehty sittemmin poliisille tutkintapyyntö, ja rikospaikkatutkinta on alkamassa tällä viikolla.

Tutkinnassa on määrä selvittää hevosten lukumäärä sekä ne olosuhteet, joissa eläimet ovat kuolleet. Silminnäkijöiden mielestä raatojen joukossa on aikuisia hevosia ja ainakin yksi varsa. Tässä vaiheessa poliisi on vaitonainen autiotilan tarkasta sijainnista, eikä kommentoi tapausta tarkemmin.

Poikkeuksellinen tapaus  

Useiden hevosten menehtyminen talliinsa on Suomessa hyvin harvinainen tapaus, arvioi asiantuntijaeläinlääkäri Reija Junkkari Suomen Hippos ry:stä. Suomen Hippos ry on suomalaisen raviurheilun ja hevoskasvatuksen valtakunnallinen keskusjärjestö.

– Tiedossani ei ole aikaisempaa tapausta tässä laajuudessa, Reija Junkkari sanoo.

Junkkarin mukaan Suomessa tulee silloin tällöin esiin hevosen nälkiintymistapauksia. Tällaisten yksittäistapausten taustalta löytyy tyypillisesti hevosen omistajan pidempiaikaisia ongelmia, hän muistelee.

Tiedossani ei ole aikaisempaa tapausta tässä laajuudessa. Reija Junkkari

Tapaus on harvinaislaatuinen myös poliisin näkökulmasta.

Oulun tapauksen tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Markus Kiiskinen Oulun poliisilaitokselta muistaa viime vuosilta vain yhden hevosiin liittyvän eläinsuojelurikoksen.

– Viime vuonna löydettiin yksi hevonen huonossa kunnossa. Toissa vuonna löytyi kymmeniä nautoja hylättynä, joista osa jouduttiin lopettamaan heikon kunnon takia, Kiiskinen kertaa.

Tutkinnan myötä selviää myös, onko tapauksen osalta jo syyteoikeus vanhentunut.

– Jos kyseessä ei ole törkeä eläinsuojelurikos, syyteoikeus vanhenee muutamassa vuodessa.

Hevosten luurankojen löytymisestä uutisoi ensimmäisenä Oulu-lehti.

Erittäin haitallinen metsätuholainen yrittää levitä Kiinasta Suomeen – tuoreimmat havainnot Lappeenrannasta ja Uudeltamaalta

Mistä on kyse?
  • Aasianrunkojääriä on tullut Suomeen Aasiasta tulleiden kivimateriaalien joukossa
  • Eläin tuhoaa lehtipuita.
  • Tänä vuonna Suomesta on löydetty yksi elävä aasianrunkojäärän toukka ja yksi kuollut aikuinen aasianrunkojäärä.

Suomessa on tänä kesänä tehty kaksi havaintoa erittäin haitallisesta aasianrunkojäärästä. Heinäkuun loppupuolella aasianrunkojäärän elävä toukka löytyi Uudeltamaalta kiinalaisten kivien maahantuojan varastolta. Huhtikuussa Lappeenrannassa kivien pakkausmateriaalin seassa oli aasianrunkojäärän kuollut aikuinen.

Paha tuholainen lehtipuille

Aasianrunkojäärä on lehtipuiden paha tuholainen, joka on Aasian maista levinnyt jo useisiin Euroopan maihin. Se kulkeutuu Aasiasta tuotavien kivimateriaalien aluspuiden mukana.

– Aasianrunkojäärän toukka iskee lehtipuihin katujen varsilla ja rakennustyömailla. Se voi vaurioittaa koko kadun ja tietyn alueen lehtipuustoa, kertoo ylitarkastaja Juho Kokkonen Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.

Juho Kokkosen mukaan aasianrunkojäärä näyttää menestyvän Suomessakin, ja ilmaston lämpiminen voi ensitestään parantaa sen elinmahdollisuuksia.

Vantaalla vuonna 2015 tehty esiintymä on toistaiseksi maailman pohjoisin esiintymä.

Lappeenrannassa huhtikuussa 2017 löydetty kuollut aasianrunkojäärä. Mikko Vainikka / Evira Aasiasta tuontikiven mukana

Heinäkuun lopulla Uudellamaalta löydetty elävä toukka oli kiinalaisen kivitavaran aluspuun sisällä. Toukkaa ruvettiin etsimään, kun epäilyttävää purua oli kivitavaran suojana olleen puun pinnalla. Toukan löytämisessä apuna oli myös aasianrunkojäärän tunnistamiseen koulutettu hajukoira.

Lappeenrannassa aikuinen aasianrunkojäärä tavattiin huhtikuussa Lappeenrannan kaupungin kivivarastolta. Yksilö oli löydettäessä kuollut.

Lappeenrannassa aasianrunkojäärän havaitsi Eviran tarkastaja, joka oli tekemässä varastossa valvontaa. Hän havaitsi, että puupakkausmateriaaleissa oli ulostuloreikiä. Sieltä löytyi aikuinen kuollut aasianrunkojäärä.

– Puumateriaalin joukossa toukka oli todennäköisesti kehittynyt aikuiseksi ja kuollut joko käsittelyn tai kylmyyden takia, sanoo ylitarkastaja Juho Kokkonen Evirasta.

Metsästetään ansoilla

Evira on aloittanut aasianrunkojäärien metsästämisen erityisillä feromoniansoilla. Niitä on Helsingissä, Kotkassa, Lappeenrannassa, Oulussa, Raumalla, Turussa ja Vaasassa.

– Ne ovat suppilomaisia ansoja, joissa käytetään feromonia houkuttelemaan aasianrunkojääriä ansoihin, kertoo ylitarkastaja Juho Kokkonen.

Ansoja on laitettu paikkoihin, joihin aasianrunkojäärä todennäköisimmin tulisi. Tällaisia ovat esimerkiksi satamat, varastointialueet ja rakennustyömaat, joissa käsitellään Aasiasta tulevaa kivitavaraa.

– Lappeenranta valikoitui yhdeksi ansapaikaksi, koska siellä tehtiin aasianrunkojäärähavainto huhtikuussa, sanoo Kokkonen.

Aasianrunkojäärän tekemiä reikiä koivussaUlla Oksanen Toukat tekevät tuhoa

Aasianrunkojäärien toukkien havaitseminen pakkausmateriaaleista on melko vaikeaa. Ne elävät, kasvavat ja syövät aluspuiden sisällä.

– Ne havaitaan yleensä vasta sitten, kun puupakkauksesta tulee tikkupurua ulos. On aika pieni mahdollisuus, että toukkaa silmin havaitsisi, sanoo ylitarkastaja Juho Kokkonen Evirasta.

Puun varsinainen tuholainen on aasianrunkojäärän toukka.

– Ne järsivät puun sisässä puuainesta. Kun on paljon toukkia, niin ne vaurioittavat puun nestevirtauksia ja lopulta voivat aiheuttaa koko puun kuoleman.

Aikuinen aasianrunkojäärä ei eläviä lehtipuita juurikaan tuhoa.

– Naaras järsii puun runkoon munintasuppilon. Siihen naaras asettaa munan, joka puun pinnalla kehittyy toukaksi. Toukka sitten porautuu puun sisään ja on siellä turvassa ulkoisilta tekijöiltä, kuten pedoilta ja kylmyydeltä aikuisikään saakka, kertoo Juho Kokkonen.

Puun sisässä toukka aikanaan koteloituu ja porautuu ulos puusta.

– Ulostuloreikä on noin 10 millimetriä leveä, täysin pyöreä reikä. Samassa puussa voi olla useita reikiä.

Aasianrunkojäärän (Anoplophora glabripennis) toukka,Salla Hannunen / Evira Havainnoista tiedot Eviralle

Aikuinen aasianrunkojäärä on pituudeltaan 2,5–3,5 cm. Sen ruumis on musta, mutta siinä on valkoisia pilkkuja. Jäärällä on erityisen pitkät tuntosarvet.

Mikäli olettaa löytäneensä aasianrunkojäärän tai sen aiheuttamia tuhoja lehtipuissa, siitä tulee ylitarkastaja Juho Kokkosen mukaan ilmoittaa Eviralle.

– Kannattaa ottaa kuva ja lähettää se sähköpostilla osoitteeseen kasvinterveys@evira.fi. Eviraan voi myös soittaa numeroon 029 530 0400.

Ennen koko kylä suri vainajaa yhdessä, mutta nyt moni omainen hakee tukensa netistä

Kun läheinen ihminen kuolee, elämään astuu suru. Niin on ollut ennen, ja niin on nyt. Sen sijaan tapa käsitellä kuolemaa on vuosien saatossa muuttanut muotoaan.

Aiemmin ihmisen kuolema kosketti koko kylää, ja vainajan saattaminen hautaan oli suorastaan yhteisöllinen tapahtuma. Kuolemaa ei pidetty millään lailla poikkeuksellisena, ja surevaankin osattiin suhtautua luontevasti. Lapsia ei suojeltu surulta.

– Oli esimerkiksi ihan normaalia, että lapset kulkivat mummojensa mukana hautajaisista toisiin, psykologi Soili Poijula kertoo.

Maalla kuolema on koskettanut lähes kaikkia, joten vertaistukea on silloin ollut luonnostaan, kertoo Soili Poijula.Marko Siekkinen / Yle

Nykynuorten elämästä kuolema on Poijulan mukaan hyvin kaukana. Monelle aihepiirit ovat tuttuja lähinnä elokuvista ja median kautta.

– Nykyään surua ei välttämättä osata kohdata, vaan tunteet halutaan turruttaa esimerkiksi lääkkeillä, Poijula miettii.

Psykologin mukaan suru on hyvä asia: se kertoo siitä, että pystyt rakastamaan.

Netti ei tarjoa välttämättä olkapäätä

Nykypäivänä moni etsii tukea suruunsa netistä.

Soili Poijula suosittelee netin osalta suljettuja keskusteluryhmiä, joissa samankaltaisen tilanteen kohdanneet voivat jakaa kokemuksiaan. Avoimilla keskustelupalstoilla kommentointi voi olla epäasiallista, ja moni on jälkikäteen katunut avautumistaan.

– Netti voi olla epäempaattinen ja arvaamaton.

Poijula pitää tärkeänä, että ryhmissä on aidosti vertaisia ihmisiä, jotka ovat kokeneet saman. Muuten niistä ei ole hänen mukaansa hyötyä.

Toisaalta kaltaisia voi olla vaikea löytää.

– Esimerkiksi nuorena leskeksi jääminen on Suomessa hyvin harvinaista.

Nykyihmisellä vähän turvaverkkoja

Myös erilaiset sururyhmät ovat suosittuja. Soili Poijula kuvailee ryhmiä kaupunkilaiseksi ilmiöksi.

– Maalla ihmisen elämänkaari on ollut näkyvissä, ja kuolema on koskettanut lähes kaikkia, joten vertaistukea on tullut luonnostaan.

Tarjolla on esimerkiksi seurakuntien ja järjestöjen sururyhmiä, joissa omaa kokemusta puretaan perinteisesti keskustelemalla. Sururyhmiä on tarjolla jopa lemmikkinsä menettäneille.

– Sururyhmistä on muotoutunut olennainen osa seurakuntien perustyötä, ryhmiä vetävä Oulun Karjasillan seurakunnan diakonissa Nina Niemelä kertoo.

Netti voi olla epäempaattinen ja arvaamaton. Soili Poijula

Niemelän mukaan ryhmien suosio kertoo osaltaan siitä, että ihmisillä on lopulta aika niukat turvaverkostot. Monilla on myös tarvetta työstää suruaan puhumalla siitä uudelleen ja uudelleen, eivätkä kaikkien läheiset sitä jaksa, diakonissa sanoo. Valtaosa ryhmien osallistujista on 60 ikävuoden molemmin puolin olevia naisia.

Seurakuntien järjestämiin sururyhmiin kuuluu osana myös hengellisyys, joka voi olla joillekin este tilaisuuksiin osallistumiselle. Nina Niemelän mukaan tämä tiedostetaan myös seurakunnissa. Hengellisen osuuden määrä riippuu vetäjästä.

– Ryhmissä tuodaan esille toivon näkökulmaa, joka lähtee kristinuskosta.

Toiminnallinen ryhmä on uutta

Oulussa Oulujoen seurakunnassa kokeillaan syksyllä uutta toiminnallista sururyhmää, jossa osallistutaan yhdessä konserttiin, liikutaan seurakunnan ulkopuolella ja työstetään surua myös kätten töillä.

Sururyhmän vetäjä, Oulujoen seurakunnan kappalainen Satu Kreivi-Palosaari sanoo, että surua koetaan monella tavalla, ja siksi sen käsittelemiseenkin on useita tapoja.

– Käsillä tekeminen voi auttaa työstämään surua, ja myös konserttiin voi olla turvallisempaa lähteä yhdessä, Kreivi-Palosaari sanoo.

Oulussa useat seurakunnan järjestämät ryhmät ovat täynnä.

Mikä suru on normaalia?

Psykologi Soili Poijula on työskennellyt surevien ihmisten parissa pitkään. Hän kertoo, että tutkimusten mukaan arviolta puolet ihmisistä selviytyy läheisen kuolemasta hyvin.

Aikuisen ihmisen kohdalla surun katsotaan olevan normaalia, kun elämää pystyy katsomaan eteenpäin vuoden kuluttua kuolemasta. Lasten kohdalla aika on puoli vuotta.

Suru on hyvä asia, sillä se kertoo rakastamisesta, sanoo Soili Poijula.Marko Siekkinen / Yle

Täydelliseen työ- ja toimintakyvyn palautumiseen on tutkittu kuluvan kaksi vuotta.

– Surutyö on hidasta, Poijula sanoo.

Osalle ihmisistä suru on niin vaikea kokemus, että he sairastuvat siitä. Soili Poijulan mukaan silloin puhutaan pitkittyneen surun häiriöstä.

Tutkimusten mukaan 10 prosenttia läheisensä menettäneistä ihmisistä sairastuu. Riskiryhmässä ovat etenkin läheisensä traagisen kuoleman kohdanneet henkilöt, kuten lapsensa menettäneet äidit.

"Ilmoittaudu kylätappeluun", mainosti savolaiskunta Hesarissa 1980-luvulla – sitten alkoikin tulla puheluita innokkailta tappelijoilta

Mistä on kyse?
  • Kuntien markkinointi on muuttunut kehumisesta suunnitelmalliseksi toiminnaksi, verkostoitumiseksi ja maineen rakentamiseksi.
  • Kunnan koko tai maantieteellinen sijainti ei vaikuta näkyvyyden saamiseen.
  • Kunnan brändityö vaatii sen, että kunnassa on ensin sisäisesti kaikki kunnossa, minkä jälkeen parannuksista voidaan kertoa ulospäin.

30 vuotta sitten kuntamarkkinointi oli yhtä kuin sanomalehtien mainokset ja haitariesitteet. Ihan jokaisessa paikassa ei näin ollut. Kolmen palstan lehti-ilmoituksen sijaan Savossa sijaitseva Tuusniemi luotti hatusta vedettyihin tapahtumiin ja huumoriin, jota esiteltiin kesän ajan rivi-ilmoituksissa yhden virkkeen verran.

Yhdessä ilmoituksessa kerrottiin kylältä löytyvän vapaita poikamiehiä, toisessa muistutettiin teepussinheiton MM-kisoista ja kolmannessa pyydettiin ilmoittautumaan kylätappeluun.

Ilmoituksen alla oli puhelinnumero kuntaan tai paikalliselle matkailuyrittäjälle. Ilmoitukset poikivat soittoja ja etenkin kylätappelut herättivät kiinnostusta.

Teepussinheiton MM-kisat sittenkin 17.päivä Tuusniemellä. Tuusniemen kunnan lehti-ilmoitus vuodelta 1987.

– Yrittäjä tuli minun luokse hätääntyneenä, että keksikää nyt jotain, kun soittoja ja tappelijoita alkaa tulla. Asiaa ei oltu ajateltu näin pitkälle. Kyläläisissä oli nuorta porukkaa, jota sitten hätisteltiin nujakoimaan, naureskelee ilmoituksia rustaamassa ollut Valto Holopainen.

Kukaan ei tapellut oikeasti ja tapahtuma pääsi televisiouutisten loppukevennykseksi, joten muutaman kuukauden aikana saatiin kylälle jonkinlaista näkyvyyttä. Elinkeinotyöryhmän muutaman jäsenen päähänpisto ei saanut kaikkien kuntapäättäjien hyväksyntää ja ehkä siksi ei jäänyt elämään markkinointitapana. Toisaalta ei ”kampanjan” tuloksiakaan kerätty.

Terhi Marjakangas / Yle

– Eihän sitä oikein voi mitata, mutta sellaista kuulin torilla, että nuoret naiset olisivat kyselleet, että missä ne poikamiehet täällä ovat. Meillähän siihen aikaan oli tosi paljon poikamiehiä täällä, Holopainen hymähtää.

Kuntaliiton markkinointijohtaja Maritta Mäkelää 30 vuoden takainen tempaus huvittaa. Tempaus voisi olla tänä päivänä tuloksekkaampi kuin vuonna 1987.

– Voisi toimia tänä päivänä hyvinkin. Kyllä kuntamarkkinoinnissa tarvitaan luovaa hulluutta. Siitähän voisi kokeilla uudestaan somekampanjana.

15 minuuttia somessa tai livenä

Somen myötä kuntamarkkinointikin on saanut uusia muotoja, jotka jakavat herkästi mielipiteet. Esimerkiksi Kouvolan kaupunki toteutti somessa vastaiskun negatiiviselle julkisuudelle ja antoi kouvolalaisille mahdollisuuden puhua hyvää kotikaupungistaan.

Kaupunki lanseerasi kaksi vuotta sitten ”munbetonihelvetti” -kampanjan, koska kaupungista puhuttiin yleisesti betonihelvettinä. Lanseerauspäivänä #munbetonihelvetti oli Suomen neljänneksi eniten käytetty hashtag.

– Kouvolan betonihelvetti-kampanja herätti keskustelua. Se ylsi kunniamainintaan kuntamarkkinoinnin SM-kilpailuissa, mutta joidenkin mielestä se ei ollut oikea tapa toimia, muistelee Mäkelä.

Kouvola lanseerasi muutama vuosi sitten betonihelvetti-kampanjan, jolla teki vastaiskun kaupunkia kohtaan kohdistuneeseen negatiiviseen julkisuuteen. Kuvituskuva. Tiina Jutila / Yle

Somen lisäksi aika on suosiollinen erilaisille tempauksille. Mitä hullumpi idea on, sitä enemmän kansa sitä rakastaa.

Pienessä Tervon kunnassa Pohjois-Savossa on myös huomattu tempausten taika. Kun Petteri Ristikangas valittiin kunnanjohtajaksi seitsemän vuotta sitten, aloitti hän kerran kesässä tehtävät kyläkierrokset eri kulkuvälineillä. Retkelle on lähdetty niin traktorilla, mopolla, veneellä kuin sähköautolla. Viimeisin tempaus oli kesällä, kun kunta vei kunnantalon lähikaupunkinsa Kuopion torille.

Ristikangas arvelee, että enemmän näkyvyyttä tulee näillä kampanjoilla, mutta siltikin perinteinen markkinointi haukkaa Tervossa isomman osuuden.

– Tällaisen pienen kunnan kohdalla en puhuisi brändin tekemisestä, vaan ennemminkin tietoiseksi tekemisestä, alle 2 000 asukkaan kunnan johtaja huomauttaa.

Sijainti ja koko on merkityksetöntä

Ranua on pieni, alle 5 000 asukkaan kunta Lapin eteläosissa. Vaikka kunta on pieni, tietää lähes jokainen, minkä mekka paikkakunta on. Suot pursuvat hillaa ja marja on osattu tuotteistaa.

– Ranua on rakentanut hillan ympärille näyttävän kampanjan, joka on noteerattu Lonely Planetissakin. Somero tekee nostalgiaviikkoa ja on saanut koko Someron liikkeelle. Rovaniemellä on tehty pitkäjänteistä työtä ja nyt on saatu lukea siitä, miten matkailu on mennyt eteenpäin ja lentoja on lisätty, luettelee Kuntaliiton markkinointijohtaja Maritta Mäkelä.

Me täällä Tuusniemellä odotamme innokkaasti kesän turisteja. Tunnemme heidät kaikki henkilökohtaisesti. Tuusniemen kunnan lehti-ilmoitus vuodelta 1987.

Nämä kaikki ovat Mäkelän mielestä hyviä esimerkkejä siitä, että tuloksekkaan ja näkyvän kuntamarkkinoin tekeminen ei ole kiinni kunnan koosta tai maantieteellisestä sijainnista. Mäkelä seuraa kuntamarkkinointia ja sen kehittymistä aitiopaikalta, sillä hän istuu raadissa, joka valitsee vuosittain kuntamarkkinoinnin Suomen parhaat. Kuntamarkkinoinnin SM-kisat on järjestetty 12 kertaa.

15 minuuttia saa helposti, brändi tehdään ajan kanssa

Tunnettu totuus on, että hetkellisen huomion saa helposti, mutta kun rakennetaan kokonaisvaltaisesti kunnan brändiä, tarvitaan suunnitelmallisuutta. Maritta Mäkelän mukaan tämän päivän kuntamarkkinoinnin avainsanoja ovatkin suunnitelmallisuus ja verkostoituminen.

Kuntabrändistä väitöskirjansa viime vuonna tehnyt Timo Halonen on samoilla linjoilla. Kertakampanjoidenkin takana on oltava syvempi viesti kokonaisvaltaisuuden takia.

Tuusniemellä ei tunneta rotuongelmia, jopa helsinkiläiset ovat tervetulleita. Tuusniemen kunnan lehti-ilmoitus vuodelta 1987.

– Tässä on se juju, että kertatempullakin saadaan itsemme esiin, mutta onko se pelkkää kansan huvia vai onko sillä kaupungin kehittymisen kannalta jokin tärkeämpikin merkitys? Mikkelin kaupunginjohtajajana työskentelevä Halonen aloittaa.

– Eli parhaita kampanjoita ovat sellaiset, joissa on nimenomaan julkisuuteen vahvasti nouseva kärki, mutta jonka takaa avautuu paljon syvällisempi sanoma ja viesti ja joilla on todella vaikutusta siihen mitä valintoja ihminen tekee, Halonen jatkaa.

Herrojen haaveet eivät riitä markkinoitavaksi

Halosen mukaan vuosien saatossa kuntamarkkinoinnissa tapahtunut suurin muutos on se, että kehuminen ja kuvan kiillottaminen on vaihtunut laaja-alaiseen maineenhallintaan ja maineen rakentamiseen. Kaiken kivijalkana on se, että ennen kuin kuntaa aletaan markkinoida ulospäin, asiat ovat kunnossa kunnan sisällä. Todellisuus ei voi olla ristiriidassa markkinointiviestinnän kanssa.

– Kun markkinointiviestinnän kohde saapuu paikkakunnalle ja tapaa paikkakunnan ihmisen vaikkapa taksiin istuen ja kysyy häneltä, että pitääkö tämä kaupungin viesti paikkaansa. Jos taksikuskin viesti on, että se on herrojen haaveita, hän kertoo sillä hetkellä uskottavimman tarinan, Halonen huomauttaa.

Me tuusniemeläiset pelaamme jalkapalloa aina vain yhden puoliajan ajan. Emme tiedä kuinka kenttä käännetään. Tuusniemen kunnan lehti-ilmoitus vuodelta 1987.

Markkinointia ei voi perustaa millekään mikä ei ole totta. Jos Oulu on teknologiakaupunki ja Kuopio tanssikaupunki, ei Raahe voi yhtäkkiä alkaa markkinoida itseään tanssikaupunkina tai Kalajoki teknologiakaupunkina, jos niillä ei luonnostaan ole siihen resursseja.

– Valheita ei kerrota eikä kuplia voi rakentaa, koska kuplat puhkeavat ja siinä mielessä on tärkeää, että pystytään antamaa oikeita viestejä. Markkinoinnin pitää aina liittyä kaupungin strategiaan ja siihen, että mitä se kaikkea se kehittämisessään tavoittelee, Halonen painottaa.

– Joku on sanonut, että markkinoinnin tehtävä ei ole luoda niitä mielikuvia, vaan kertoa missä kaupungissa ollaan ja eletään. Jos halutaan parantaa kuvaa, meidän pitäisi ensin pyrkiä tekemään parannus ja markkinoinnin tehtävä on vain kertoa eteenpäin niistä parannuksista, jotka on tehty, hän jatkaa.

Vapaaehtoistyötä kolme tuntia? Pop up -talkoolaiset ovat järjestöille uhka ja mahdollisuus

Mistä on kyse?
  • Yhä useampi suosii projektimuotoista vapaaehtoistyötä. Ihmisten sitouttaminen on haastavaa, mutta toisaalta kynnys osallistua vapaaehtoistyöhön on madaltunut.
  • Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä on pysytellyt samana noin 20 vuotta. Vapaaehtoistyön tuntimäärät ovat nousussa.
  • Moni vapaaehtoinen auttaa useassa järjestössä ja saattaa tehdä vapaaehtoistyötä kertaluonteisesti.
  • Kajaanilainen Noora Lumpo tekee vapaaehtoistyötä Allergia-, iho- ja astmaliiton somelähettiläänä sekä seurakunnassa.

Vapaaehtoisjärjestöjen on yhä haastavampaa löytää pitkäksi aikaa sitoutuvia vapaaehtoisia. Esimerkiksi kesäfestarit ovat suosittu auttamisen muoto.

– Se on haastavaa, koska joudutaan etsimään ihmisiä yhä uudestaan ja uudestaan. Jos ihminen tulee mukaan, yritetään sitouttaa hänet myös seuraavaan projektiin tai etsimään uudet ihmiset, toteaa Helsingin yliopiston kirkkososiologian professori Anne Pessi.

Kehitys käy ilmi pari vuotta sitten julkaistussa Kansalaisareenan, Helsinki Mission ja Kirkkohallituksen Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta, jossa vertaillaan vapaaehtoistyötä vuosina 2010 ja 2015.

Pitkään vapaaehtoistyön kenttää seuranneen ja tutkineen Pessin mukaan vapaaehtoisten rekrytoinnissa olisi monella järjestöllä uudistumisen paikka. Osalla järjestöistä somekanavien käyttö saattaa olla lapsenkengissä ja nettisivutkin alkeelliset.

– Viestinnän ja rekrytoinnin tulisi kulkea käsi kädessä. Esimerkiksi provokatiivinen kampanja voikin tuoda yllättävän paljon vapaaehtoisia, Pessi sanoo.

Saatamme hakea vapaaehtoista vaikkapa kolmeksi tunniksi: kerromme mitä pitää tehdä ja mitä sillä saa aikaan. Anne Kangaskolkka

Tutkijan mukaan vapaaehtoistyön tilanne näyttää silti hyvältä. Kiinnostus vapaaehtoistyötä kohtaan on pysynyt likipitäen samana parikymmentä vuotta. Yksittäisten henkilöiden tekemät tuntimäärät ovat nousussa, ja tällä hetkellä moni hyppää mukaan moniin projekteihin.

Pessin mukaan projektimaisuuden kulttuuri voikin olla käännettävissä eduksi.

– Kynnys madaltuu heille, jotka eivät voisi sitoutua pidempään. Se on haaste, mutta myös mahdollisuus. Nyt on mahdollista saada myös kiireisiä ihmisiä mukaan.

Pienikin porukka saa paljon aikaan

Esimerkiksi tyttöjen oikeuksia ajava hyväntekeväisyysjärjestö Plan etsii jatkuvasti uusia vapaaehtoisia. Projektimaisen auttamisen suosio näkyy selvästi myös Planissa, joka järjestää paljon tyttöjen oikeuksia ajavia kampanjoita sekä tempauksia. Suosituimpia vapaaehtoistöitä ovatkin tapahtumat, joissa tapaa konkreettisesti ihmisiä ja muita vapaaehtoisia.

Toisaalta vapaaehtoistyö Planilla voi olla myös kummiraporttien tai kirjeiden kääntämistä kotoa käsin tai auttamista toimistolla.

Nämä asiat koskettavat itseäni, joten se kaikki soljuu sivussa. Noora Lumpo

Järjestöllä on aktiivinsa, mutta esimerkiksi tapahtumiin tarvitaan lisäkäsiä. Nykyään vapaaehtoiset haluavat kuulla toimenkuvansa mahdollisimman tarkasti. "Tule meille vapaaehtoiseksi" -tyyppiset yleisluonteiset ilmoitukset eivät enää toimi.

– Pyrimme tekemään paketteja vapaaehtoisuudesta, että tule tekemään tämä. Saatamme hakea vapaaehtoista vaikkapa kolmeksi tunniksi. Kerromme mitä pitää tehdä ja mitä sillä saa aikaan, kertoo Planin vapaaehtoistyön koordinaattori Anne Kangaskolkka.

– Monelle se on kertaluontoista. Ihmiset haluavat kovasti auttaa, mutta sen jälkeen he keskittyvät johonkin muuhun, Kangaskolkka jatkaa.

Kangaskolkan mukaan toinen selkeä trendi on se, että ihmiset ovat nykyäänmonessa järjestössä mukana ja tekevät erilaisia vapaaehtoistöitä. Se kävi ilmi myös vapaaehtoistyötä kartoittavassa tutkimuksessa.

– Sekin rajoittaa, että antaa aikaa moneen.

Nykyään moni vapaaehtoinen haluaa auttaa kertaluonteisesti ja hyppää sitten mukaan uuteen projektiin. Kuvituskuva. Kalle Niskala / Yle

Planin toiminta painottuu Etelä-Suomeen ja pohjoisimmat aktiivit löytyvät Oulusta. Levittäytyminen ympäri Suomen onkin järjestölle haaste.

Pitkään sitoutuvia vapaaehtoisia, esimerkiksi aluevastaavia, on vaikeampi löytää.

– Haasteena on löytää ihmiset, jotka pystyvät sitoutumaan yli vuoden vapaaehtoistehtävään.

Toisaalta Kangaskolkka painottaa, että pienikin porukka voi tehdä paljon. Näin on esimerkiksi Oulussa, jossa vapaaehtoisia on noin sata, mutta ydinporukan aktiiveja noin 3–10. Uusien vapaaehtoisten rekrytoinnissa tehokkaimpia keinoja ovat Kangaskolkan mukaan kasvokkain kohtaaminen.

– Esimerkiksi tapahtumissa vapaaehtoiset kertovat ihmisille omasta toimimisestaan, ja usein tapahtumista tuleekin uusia vapaaehtoisia. Myös omat viestintäkanavat ja aluevastaavien työ ovat tärkeitä.

Somelähettilään työtunteja on mahdoton laskea

Kulttuurin parissa joustavasti vapaaehtoistyötä tekevä nainen, kajaanilainen Noora Lumpo, on tilastojen valossa tyypillinen tämän hetken vapaaehtoinen.

Itsekin allergioista ja yliherkkyydestä kärsivä Lumpo tekee työtä Allergia-, iho- ja astmaliiton somelähettiläänä itselleen tärkeän aiheen parissa.

Liiton somelähettiläänä Lumpo muun muassa jakaa liiton päivityksiä Facebookissa, peukuttaa ja keskustelee. Hän antaa vertaistukea muille allergisille ja toimii myös liiton paikallisyhdistyksessä. Lisäksi hän pitää omaa blogia, jossa hän jakaa arkeaan allergisena ja astmaatikkona.

Lumpo kokee, että on vaikea vetää rajaa vapaaehtoistyön ja harrastuksen välille.

– Nämä asiat koskettavat itseäni, joten se kaikki soljuu sivussa. Koen, että on kivaa jakaa juttuja muille. Jos kommentoin Facebook-ryhmässä tai teen omaa blogia, sitä ei miellä vapaaehtoistyönä, vaan ennemminkin omana harrastuksena, Lumpo pohtii.

Vaikka allergiat vaivaavat, Noora Lumpo viihtyy ulkona ja luonnossa. Somelähettiläänä hän haluaa kannustaa myös muita. Julia Sieppi / Yle

Somelähettiläällä ei ole tuntimääriä tai tiettyjä päiviä, jolloin vapaaehtoistyötä tulisi tehdä. Se sopii Lumpolle hyvin, sillä loppusuoralla olevat opinnot pitävät naisen kiireisenä. Jokainen viikko onkin erilainen.

– Tuntimäärää on todella hankala arvioida. Viikossa vierähtää muutamia tunteja, mutta jos olen reissussa, meneekin vartti. Se on tosi kiva juttu, että voin tehdä oman ajankäytön mukaan.

Lumpo on tyypillinen vapaaehtoinen myös siksi, että hän on mukana monessa. Somelähettiläällä on aikaa auttamiseen myös ortodoksisessa seurakunnassa, jossa Lumpo on mukana valtuustossa sekä järjestämässä leirejä ja retkiä lapsille.

Lumpo pitää myös omaa blogia, jossa käsitellään allergiaan ja yliherkkyyteen liittyviä aiheita. Julia Sieppi /Yle

Hänet vapaaehtoistyöhön saa sitoutumaan auttamisenhalu ja mielenkiinto itselle läheisiin aiheisiin. Hän arvelee, että monen järjestön haaste löytää pitkäaikaisia vapaaehtoisia voi liittyä siihen, ettei ole hoksattu esimerkiksi kaikkia sosiaalisen median suomia keinoja.

– Tänä päivänä arki on niin hektistä, että sitoutuminen pidempiin juttuihin ja vähän haastavampaa. Mutta kun ihmisiä lähestytään vähän uudella tavalla, voi olla pienestä kiinni, että saadaankin hyviä tuloksia.

Lumpo aikoo jatkaa auttaa somelähettiläänä ja seurakunnassa jatkossakin. Samalla vapaaehtoinen saa vertaistukea itsekin. Ikimuistoisimmat hetket liittyvätkin tapaamisiin muiden vapaaehtoisten kanssa.

– Se on todella tärkeää. On ihanaa jutella toisten kanssa siitä, onko mansikka aiheuttanut reaktioita tai toimiiko jokin lääke. Sellaiset, joita herkkyydet tai allergia eivät kosketa, eivät voi niistä tietää, Lumpo toteaa.

Pop up -kulttuuri näkyy vapaaehtoistyössä

Nykyään erilaisia vapaaehtoistyöprojekteja on tarjolla huima määrä. Se onkin yksi syy tutkimuksessa esiin tulleeseen tuntimäärän nousuun. Helsingin yliopiston kirkkososiologian professori Anne Pessi pitää kehitystä kiinnostavana, sillä aiemmissa tutkimuksissa tuntimäärä on ollut laskussa.

– Nykypäivänä meillä on kaikenlaista pop up -kulttuuria ja erilaisia projekteja. Sellaisiin on helpompi lähteä mukaan kuin pitkäkestoiseen työhön.

Kulttuurialan vapaaehtoistyö on suosittua.Berislav Jurišić / Yle

Pessin mukaan tällä hetkellä vapaaehtoistyössä korostuu myös se, että siihen lasketaan mukaan myös organisoimaton vapaaehtoistyö, josta aiemmin puhuttiin vain omaehtoisena auttamisena. Käsitys vapaaehtoistyöstä on niin laajentunut.

Samalla myös harrastukset ja vapaaehtoistoiminta limittyvät aiempaa enemmän. Pessin mukaan moni kokee esimerkiksi kulttuurialan vapaaehtoistyön todella merkityksellisenä.

– Kulttuurivapaaehtoistoiminta on alue, jossa aikaa käytetään enemmän. Se liittyy selkeästi ihmisen omiin intresseihin ja harrastuksiin, Pessi sanoo.

Oulun kuuluisan Toripolliisi-patsaan kansalaiskeräyksestä 30 vuotta – patsaiden rahoitus on edelleen kansan karttuisissa käsissä

Oulun nähtävyytenä lähes ikonisen aseman saavuttaneen Toripolliisi-patsaan rahoitusta puuhattiin aikoinaan kasaan monella eri rintamalla.

Kaarlo Mikkosen veistämä patsas rahoitettiin kaksivuotisella kansalaiskeräyksellä, haastekampanjalla, yleisötilaisuuksilla ja oheistuotemyynnillä. Pronssisia pienoispatsaita myydään Oulussa edelleen.

Tällä hetkellä patsasahankkeita on vireillä Oulussa ainakin kaksi. Rahaa yritetään koota muun muassa Ilmakitarapatsaan toteuttamiseen. Elokuussa käytävät Ilmakitaran MM-kisat ovat maailmalla Oulun ylivoimaisesti tunnetuin yleisötapahtuma.

Patsaiden rahoittaminen on kuitenkin varsin haastavaa.

Esimerkiksi Ilmakitarapatsas-hankkeen puuhamies Soile Suvanto kertoo, että aluksi yritykset olivat kiinnostuneita tukemaan patsashanketta, mutta ajat osoittautuivat taloudellisesti liian tiukoiksi. Pari vuotta sitten varainkeruuta kokeiltiin myös netissä.

Oulun Toripolliisi-patsas on turistien suuressa suosiossa. Elisa Kinnunen / Yle

– Me lähdimme keräämään rahaa vähän liian modernilla tavalla, netistä. Se osoittatui haasteelliseksi. Nyt olemme miettineet, pitäisikö käyttää perinteisempiä tapoja, kuten Toripolliisin kanssa tehtiin, Suvanto kertoo.

Tervakaupunki Oululle puuhataan myös Tervansoutajapatsasta. Sen lahjoittavat kainuulaiset. Oulun Seudun Kainuulaiset ry aikoo vauhdittaa varainkeruuta loppuvuodesta.

Etujärjestö: Patsashankkeet syytä kilpailuttaa

Suomen Kuvanveistäjäliiton toiminnanjohtaja Tiina Veräjänkorva arvioi, että erilaiset joukkoistukset ja kansalaiskeräykset ovat yleinen tapa rahoittaa patsashankkeita.

Julkiseen rakentamiseen liittyvä prosenttitaide käsitetään yleisesti laajemmin kuin perinteisinä patsaina, Veräjänkorva huomauttaa.

– Usein paikallisen näköis- tai muistopatsaan hankkiminen perustuu jonkun järjestön tai asiasta innostuneiden aloitteeseen. Tällöin hakkeen puuhaajien on syytä varata aikaa varainkeruuseen, Tiina Veräjänkorva toteaa.

Kuvanveistäjäliitossa painotetaan, että korkean taiteellisen tason turvaamiseksi uudet patsashankkeet olisi hyvä kilpailuttaa. Liiton mukaan myös taidemuseoita olisi syytä konsultoida.

Kutsumenettelyssä taiteilijalla tulisi olla vahvat ansiot jo valmiiksi.

Imagohyöty hintaan nähden moninkertainen

Oulun Toripolliisi-patsas on turistien suuressa suosiossa. Useimmat kuvauttavat itsensä sen vierellä, ja parhaimpina päivinä Toripolliisin kainaloon jopa jonotetaan.

Toripolliisi-patsaan rahankeruuta aikanaan organisoinut, silloinen kulttuurtoimenjohtaja Ritva Tienari naurahtaa, että patsas on maksanut takaisin hankintahintansa imagohyötynä moninkertaisesti.

Tiistaina 15.8. 30-vuotisjuhliaan viettävän patsaan takana oli 80-luvun keskeisiä kulttuurivaikuttajia, muiden muassa silloinen taidemuseon näyttelysihteeri Kaija-Rita Koivisto sekä Kalevan kulttuuriosaston päällikkö Kaisu Mikkola.

– Idea patsaaseen lähti Kaija-Ritalta. Hän vieraili tuttavansa Kaarlo Mikkosen luona ja näki siellä lihavan polliisipatsaan, joka esitti Mikkosen appiukkoa. Silloin syntyi ajatus, jota hän kehitteli Kaisu Mikkolan kanssa.

Patsas on myös kunnianosoitus jo kadonneelle toripoliisitoiminnalle. Oululaiset hokevat edelleen toripoliisin kuuluisaa sanontaa: "Olokaa hyvä ja hajjaantukkaa".

Vegaanin ei tarvitse olla enää guru keittiössä – valmisruokavalikoima kasvaa kohisten

Kasvisruoka nostaa suosiotaan ja valikoima monipuolistuu nopeasti. Tämä näkyy myös vegaanisten herkkujen tarjonnan lisääntymisenä. Esimerkiksi tänä kesänä kauppojen pakastealtaisiin on ilmestynyt paljon lisää vegaanisia jäätelöitä.

Oululainen Marjo Ahola kertoo, että tuotevalikoimassa on tapahtunut muutaman vuoden aikana suuri muutos.

– Neljä vuotta sitten oli paljon hankalampaa, varsinkin herkkupuolella. Nykyään on hirveän helppo löytää kaikkea, kun vain tietää mistä etsiä.

Vegaaninen jäätelötarjonta on parantunut selvästi viime aikoina.Wasim Khuzam / Yle

Parikymmentä vuotta vegaanina ollut Vegaaniliiton ruokavastaava Petja Viittanen sanoo, että takavuosina ravintoloissa ei tarvinnut paljoa miettiä, mitä tilata.

– Aikanaan ei ollut paljon muuta kuin salaattia. Ja herkuttelin ranskalaisilla, ne kun ovat vegaanisia.

Vegaaninen roiskeläppä

Aiemmin vegaaniset ruoat piti usein valmistaa itse alusta pitäen, reseptikirja kädessä.

Kiireistä arkea on helpottanut, kun kaikkea ei tarvitse valmistaa itse. Marjo Ahola

– Kiireistä arkea on helpottanut, kun kaikkea ei tarvitse valmistaa itse. Ajatus siitä, että ruoan eteen pitäisi nähdä vaivaa tai olla suhteellisen hyvä kokki, että voi ylipäänsä syödä hyvää ruokaa, ei pidä enää paikkaansa, Marjo Ahola sanoo.

Vegaani ei jää osattomaksi edes suomalaisen perinne-eineksen eli mikropitsan suhteen, sillä niitäkin on saatavilla myös vegaanisina versioina.

Vegaaninen mikropitsa on ihan lihaisan esikuvansa oloinen.Wasim Khuzam / Yle Bongausketjut saavat väen liikkeelle

Tietoja kauppojen hyllyille ilmaantuneista uusista tuotteista jaetaan ahkerasti somessa.

– Uusi tuote nostaa kauhean kovan kiinnostuksen. Syntyy bongausketjuja, joissa kerrotaan, mistä tuotetta saa, oululainen Minna Shemeikka sanoo.

– Kun sana kiirii, porukka lähtee siltä seisomalta hakemaan tuotetta, Marjo Ahola sanoo.

Juuston kaipuu oli aika kovakin, ennen kuin vegaaniset juustot tulivat kauppoihin. Minna Shemeikka

Somekanavien kautta kulkevat myös kommentit toiseen suuntaan. Tiedot kehnosta valikoimasta tai alentuvasta suhtautumisesta kasvisruokailijoihin kulkevat eteenpäin omissa ryhmissään, Petja Viittanen kertoo.

Kasvava valikoima ja parantunut laatu nostavat myös vaatimustasoa.

Juustoja ja pehmistä

Jos vegaanisia herkkuja listataan, mitä vielä puuttuu?

– Juuston kaipuu oli aika kovakin, ennen kuin vegaaniset juustot tulivat kauppoihin. Vaihtoehdot ovat kuitenkin aika vähäiset, eikä niistä viini-juusto-viinirypäle -iltaa pysty vielä rakentamaan, Minna Shemeikka pohtii ja keksii toisenkin puutteen.

– Suomesta ei vielä löydy vegaanista pehmistä. Kun käytin vielä maitoa, rakastin mansikka-vaniljapehmiksiä.

Tilanne on kuitenkin nyt varsin hyvä, kaikki naiset kiittelevät.

Vegaani voi herkutella pitsalla tai hampurilaisilla niin halutessaan. Monipuolistuneet raaka-aineet mahdollistavat lähes kaikkien ruokien valmistamisen myös vegaaniversioina, Vegaaniliiton ruokavastaava Petja Viittanen sanoo.

– Itse en ainakaan oikein keksi, mitä en voisi syödä vegaanisena.

Wasim Khuzam / Yle

Korjaus 14.8.2017 klo 19.57: Korjattu Minna Shemeikan nimi oikeaksi.

Sivut